Vanha timanttitaide tekee tilaa uudelle

Published on 22 April 2020 at 22:54

Taide on yhdistänyt Habbo hotellin käyttäjiä ja ollut keräilijöiden suuressa suosiossa siitä lähtien kun ensimmäiset, ainoastaan timanteilla hankittavat taideteokset julkaistiin vuonna 2014. Suuret ja hankalasti aseteltavat teokset eivät lyöneet itseään välittömästi läpi hotellissa, vaan niitä arvosteltiin suuren yleisön keskuudessa epäkäytännöllisinä, kun samana keväänä julkaistu Huoneenrakentaja-klubi oli vasta hieman aikaisemmin esitelty hotellin käyttäjille.

Vuoden 2014 timanttitaide tunnetaankin niiden onnekkaiden aarteina, jotka ehtivät kerätä tuolloin vanhaa sarjaa tai ovat päässeet siihen käsiksi jälkimarkkinoilla. Näiden vanhojen teosten hintaluokka liikkuukin nykymarkkinoilla suhteellisen vähäisen määränsä vuoksi sadoissa ja tuhansissa Habbo-kolikoissa.

Läpimurtonsa sarja teki vasta vuoden 2015 julkaisullaan, joka sisälsi edellistä sarjaa enemmän eri vaihtoehtoja ja Huoneenrakentaja-klubi oli ehtinyt jo yleistyä hotellin käyttäjien keskuudessa. Sarja oli poikkeuksellisesti saatavilla vuosien 2015-18 aikana, milloin sen taide-esineet ehtivät yleistyä keräilijöiden lisäksi myös muiden käyttäjien keskuudessa. Kun uutta timanttitaidetta ei julkaistu ennen toukokuuta 2018 tuttuun tapaansa, epäröitiin sarjan tekevän enää uutta tulemistaan. Toisin kuitenkin kävi toukokuussa 2018, jolloin uusi maalaustaidetta käsittelevä kokoelma saapui hotelliin. Taulut olivat tulleet siis jäädäkseen.

Kulttuurivaikuttaja kiittelee Habbo hotellia sivistysteosta

 

Timanttitaiteen vannoutuneeksi keräilijäksi itsekin tunnustautuva ja Gastonen taide- ja kulttuurisäätiön hallituksen puheenjohtajana toimiva Carmen Gastone ilmaisee ilonsa kuullessaan uuden kokoelman olevan saapumassa: ''Olen modernin maalaustaiteen ja erityisesti uusekspressionismin vannoutunut ystävä, joten olen enemmän kuin hyvilläni siitä, että hotelli on rohkeasti lähtenyt rakentamaan myös näitä tyylisuuntia entistä enemmän.''

Gastone jatkaa: ''Kuvanveistotaide on mielestäni tässä vuoden 2020 kokoelmassa arastelematonta ja rohkeaa, mutta pidän etenkin siitä, että Gustav Klimt komeilee tänäkin vuonna mukana kokoelmassa. Kuten kommentoin jo vuonna 2016, Klimt on ollut yksi lempitaiteilijoistani jo ennen näiden kahden taidekokoelman julkaisua.''

Valokuvaustaidetta myönteisesti kehunut Gastone uskoo sen myös näkyvän jatkossa enemmissä määrin hotellissa: ''Taiteilijanalut ovat jo tovin voineet ilmaista itseään valokuvauksen tai useista eri valokuvista syntyvän pikselitaiteen avulla. Käsittääkseni ikävä kyllä tämän pikselitaiteen luominen erinäisillä valokuvakollaaseilla ei taida toistaiseksi olla mahdollista jonkinlaisen väärinkäyttötapauksen myötä.'' Gastone toteaa ja viittaa taannoin hotellin sensuroimiin valokuviin.

''Toivon kuitenkin hotellin huomioivan jatkossa näitä taiteilijanalkuja antamalla nuorille taiteilijoille välineitä toteuttaa itseään jatkossa myös muilla keinoin kuin pelkästään huoneen rakentamisen muodossa ja tietenkin, että kulttuuria rikastutettaisiin tällaisilla pienillä sivistysteoilla, kuten juuri tällä timanttitaiteella. Taidehan ei tunnetusti katso tyyliä. Taide on taidetta - ja vain taiteen vuoksi', Gastone tiivistää.

 

A.